10.9.2010

Mietinnässä pikku jäynä ;)

Eilen koitettiin sitä juomista, eikä siitä tullut mitään, kun kaikki tuli samantien ylös. Mun mielestä, jos ihan rehellisiä ollaan, niin mikään ei oo oksentamisrefleksiä kauheampaa. On ihan sama, että oli sitten mikä tauti/sairaus tahansa, niin tuo on kaikista hirveintä. No tänään aamupäivällä koitettiin sitten tuota juomista uudestaan ja nyt edistystä oli sitten tapahtunut. Kaikki pysyi sisällä. Tosin, mä en saa itse juoda silloin ku haluaisin, kun nuo tarkkailee niitä määriä. Kiinteästä ruuasta mun on vielä ihan turha haaveilla. Voi mennä ensi viikon alkuun, että koitetaan sitä syömistä. Ja sekin kokeilu kuulema alkaa tyyliin "yhdellä" lusikalla. Lievää pahoinvointia mulla on vieläkin. Tää olotila voisi jo pikkuhiljaa loppua.

Sen tiiän, että en voi enää syödä samalla lailla kuin ennen. Kiinteän ruuan määrä pienenee, mutta joutuu syömään sitten pikkasen useammin. Mahalaukullahan on taipumusta venyä vähäsen, niin pikkuhiljaa sitä ruokaa mahtuu sitten enemmän. Kun multa poistettiin myös osa mahalaukusta, niin tälläinen leikkausko oli se "laihdutusleikkaus", mihin ne ylipainoiset henkilöt odottaa? heheh!;)

Mä näin tänä syksynä muistaakseni neloselta sen 4D-dokumentin, jossa oli joku tyttö, jonka piti syödä  kai 15min välein, ettei "kuole"? Ja se söi aina pelkkiä makeisia tai runsaskalorisia ruokia. Mä en muista, että mikä sairaus sillä oli, mutta se jäi vaan mieleen. Ja se tyttö oli ihan tikku.

Tässä huoneessa on kyllä vähän tylsää, kun joutuu yksin olemaan ja sitten nuo hoitsut käyvät vähän vähän välin kurkkaamassa, että kaikki on hyvin. Ja se televisio on suurin puute täällä. Kysyin siltä "tyly-hoitsulta" eilen, että voiko tuota televisiota korjata, niin se tyly-hoitsu sanoi mulle, että päivähuoneessa on iso televisio, voit sinne mennä sitä itse katsomaan. Ihan niinku mä nyt sängystä lähtisin näiden letkujen kanssa yhtään minnekään, kun en saa edes nousta, muuta kuin istumaan. Sillä hoitsulla on vintti ihan pimeenä tai sit toi oli vaan tosi huonoa huumoria siltä. Mä meinasin sille heittää, että kärräätkö mut sit tän sängyn kanssa tuonne päivähuoneeseen ja tuot noi seurantalaitteet perässä. Mut en sit viittinyt sanoa mitään.

Huomenna aamuvuoroon tulee se "tyly-hoitsu", niin mä ajattelin keksiä jonkun jäynän sille, jos sen asenne ei oo yhtään muuttunut. Onko mitään ehdotuksia kenelläkään? ;)

Mä oon varmaan aika kauhee potilas, kun mietin jäynän keksimistä, mutta kun nuo muut ovat kaikki niin ystävällisiä ja normaaleja, niin toi on niiden täysi vastakohta. On varmaan joku mustaenkeli ;)

Onneksi illemmalla tulee pari  mun hyvää ystävää täällä taas käymään, niin kuulee kaikki viimeisimmät juorut :)

Mukavaa päivänjatkoa :)

4 kommenttia:

  1. Onpa kettumainen hoitaja. Käytös on epäasiallista mutta hänellä voi olla omassa elämässään ongelmia, jotka näkyvät työssäkin. Tällaista tapahtuu kenelle tahansa, ei sitä psykologisilla testeilla voi ennakoida. Mutta silloin hänen pitäisi käsitellä asiat työnohjauksessa tms. eikä antaa potilaiden kärsiä. Hyvä että otit asian puheeksi lääkärin kanssa ja onneksi sulla on fiksun kuuloinen lekuri, niitäkin kun on niin monenlaisia.

    Tsemppiä, käyn välillä täällä blogissa katsomassa miten voit.

    VastaaPoista
  2. Tsemppistä paljon, jos semmoista kaipaat..

    Mulla tuli heti mieleen, että mitä jos itse olisit ihan yltiöpositiivinen ja ystävällinen tätä henkilöä kohtaan. Vois mennä pasmat ihan sekasin hämmästyksestä tai sitten ei..

    VastaaPoista
  3. Psssst. Sitten kun jaksat, niin blogissani on sulle haaste ja yllätys :). VOIMIA!!!

    -Helmi

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Kiitos paljon tsempistä :)

    Laura: Mä ajattelin myös tuota ja pitää kokeilla, jos vielä häntä näen. Vaikuttaa siltä, että hän ei enää hoida mua.

    Helmi: Siis ymmärsinkö oikein, että piti kirjoittaa 7 asiaa itsestä eli ei ollut mitään valmiita kysymyksiä? :)

    VastaaPoista

Kirjoitathan vain asiallisia viestejä.